 |
 |
| Kari Tasanko uusi viime vuotisen voittonsa Tammisaaressa. |
Tomi Hallia oli viime vuoden tapaan kakkonen, eroa Tasankoon vain 0,25 sekuntia. |
 |
 |
| Jari Lamminsivu palasi takaisin huipulle voittamalla vitosluokan. |
Tero Hallia oli siirtynyt yleiseen luokkaan, mutta vauhti oli edelleen kovaa vain Lamminsivu ehti edelle luokassa. |
 |
 |
| Janne Välilä aloitti kevätkautensa voittamalla nelosluokan. |
Jani Sahari ja Starlet kolmosluokan nopeimmat. |
 |
 |
| Mikko Vesala otti ykkösluokan voiton Hondalla. |
Myös ralliautot taistelivat omassa luokassaan, Tero Hellman voitti yleisten luokan. |
 |
 |
| Tasangon tiimille kisa oli menestyksekäs, junnuissa voittoon Petri Kinnunen Mitsulla. |
Roland Malm oli junnujen kakkonen ja luokkavoittaja. |
 |
 |
| Juhani Sjöman voitti kymppiluokan ja oli yleiskisan neljäs. |
Miikka Nyström oli ralliautoluokan nopein junnuissa. |
 |
 |
| Niko Lahti korjasi suurimmat pokaalit luokassa 8. |
Ladien voittoon Minna Irto. |
 |
 |
| Jussi Tiippana ja hieman kärsinyt Corolla. Nuorten luokassa selkeä voitto. |
Axel "Bastinpoika" Lindholm oli nuorissa kakkonen ja kuljetti myös In car -kameraamme. |
 |
 |
| Toisen polven autourheilijoita hänkin, Jussi "Artonpoika" Kumpumäki ajoi Tammisaaressa ensimmäisen kilpailunsa. |
Senioreissa Jouko Kallio oli kaivanut murtoluku Fiatinsa naftaliinista ja ajoi voittoon. |